Avoimen, toimivan ja yhteisen Keravan asialla
Avoimen, toimivan ja yhteisen Keravan asialla. Täällä tapahtuu hyvää, tule mukaan!
Tavoitteena entistä vihreämpi Kerava – tule vaikuttamaan kaupungin toimintaan ja kehitykseen kanssamme ja kauttamme!
Haluamme kasvaa ja vahvistaa asemaamme keravalaisessa päätöksenteossa.
Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikki vihreästä ajattelusta kiinnostuneet.
-
Kuulumisia kaupunginvaltuustosta 2.6.25
Ensimmäinen valtuuston kokous valtuustokaudella 01.06.2025 -31.05.2029 Ennen valtuuston kokousta valtuustosta otettiin yhteiskuva Keravan lukion auditorion portailla. Valtuuston kokoonpano muuttui hieman, 17 uutta valtuutettua aloitti kautensa. Onnea heille! Tervetuloa Vihreiden valtuustoryhmään Krista Lomas! Myös valtuuston voimasuhteet muuttuivat, SDP on suurin yksittäinen puolue. Keravalla vihreät on neljänneksi suurin puolue, valtuutettuja riveissämme on kuusi. Valtuuston kokouksen avasi perinteisesti…
-
Petri Virtanen: Yksilöllisten oikeuksien korostaminen on hiljalleen rapauttanut yhteisöllisyyden
Viime vuosikymmenten aikana länsimaiset yhteiskunnat näyttävät siirtyneen yhä yksilöpainotteisempaan suuntaan, jossa autonomian, valinnanvapauden ja itsensä toteuttamisen korostaminen ovat syrjäyttäneet perinteisiä yhteisöllisiä arvoja. Tämän kehityksen ei kuitenkaan tarvitse johtaa itsekkyyteen – mutta yhä useammin juuri niin näyttää tapahtuvan. Yksilöllisyydestä on tullut päämäärä sinänsä, irti sosiaalisista siteistä, yhteisvastuusta ja merkityksellisestä yhteyden kokemuksesta. Tutkijat, kuten Ronald Inglehart, ovat kuvanneet,…
-
Aila Lind-Mäki: Aika luopua sukupuolikiintiöistä kuntapolitiikassa?
Vaalien jälkeen eletään kuntapolitiikassa hetkeä, joka vaikuttaa koko tulevan kauden suuntaan – paikkajakoneuvottelujen aikaa. Tänä keväänä Keravalla on solmittu useampiakin vaaliliittoja, jotka tulevat vaikuttamaan neuvotteluiden lopputulemaan. Yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä, mutta yksi tekijä on noussut jälleen haastavaksi: sukupuolikiintiöt. Kuntalain mukaan kunnallisissa toimielimissä, kuten lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa, on noudatettava sukupuolikiintiötä, jonka mukaan vähintään 40 prosenttia on…