Kevään eduskuntavaalien kiinnostavimmaksi kysymykseksi näyttää tulleen perussuomalaisten nousu gallupeissa suurten puolueiden joukkoon. Jos vaalien tulokset toteutuvat ollenkaan mielipidemittausten mukaisina, valta menee todella uusjakoon.
Kolmen suuren sijaan meillä onkin yhtäkkiä neljä hieman pienempää suurta – perussuomalaiset kun lihovat lähinnä keskustan, kokoomuksen ja demarien kustannuksella. Vaalien tulos ei kuitenkaan määräydy gallupien perusteella, vaan seuraavien seitsemän viikon kuluessa käytävä keskustelu voi vielä vaikuttaa paljonkin äänestäjien käyttäytymiseen.
Perussuomalaiset ovat toistaiseksi päässeet aallon harjalle ilman kovin täsmällisiä poliittisia linjanvetoja, mutta paine puoluetta kohtaan kyllä kasvaa vaalien lähestyessä. Muut puolueet luovat turhautuneina tätä painetta yhdessä median kanssa. Uskonkin Timo Soinin joutuvan vielä ahtaalle, jolloin hänen puolueensa kannatuskupla voi puhjeta.
Kansalaisten oikeutettu turhautuminen vaalirahoitussotkuun ja omaa etuaan ajaviin vanhoihin poliitikkoihin ei saisi johtaa siihen, että protestimielellä vaihdetaan uuden voittajan rattaisiin ilman kunnollista paneutumista vaihtoehdon sisältöihin.
Kaikki tietävät perussuomalaisten pakkoruotsi- ja homokammon, ulkomaalaisvihamielisyyden, EU-vastaisuuden ja populistisen sanankäytön. Suureksi kasvavan, mahdollisen hallituspuolueen keskeiset linjaukset taloudesta ja työllisyydestä, energia- ja ilmastopolitiikasta, sosiaali- ja koulutuspolitiikasta ja niin edelleen eivät saa olla epämääräisiä näin lähellä vaaleja.
Silti Soini on pysytellyt puheissaan yleisellä tasolla aivan viime päiviin saakka.
Kello taaksepäin
Toissapäivänä Soini julkisti sitten vaaliohjelman, jonka opeilla Suomessa käännettäisiin kelloa sata vuotta taaksepäin.Vammaisia lukuunottamatta kaikki vähemmistöt saavat kyytiä, maahanmuuttajat hajasijoitetaan syrjäseuduille, kehitysyhteistyöstä leikataan, kuria ja järjestystä peräänkuulutetaan, muutamia räikeimpiä avauksia mainitakseni. Muutoin oikeistolaisen vanhoillisessa ohjelmassa on jokseenkin vasemmistolainen vero-osio, jota kyllä sopivasti tasa-painottaa turkistarhausta ja turpeennostoa suosiva maaseutulinjaus.
Talouden tasapainottamiseksi vaaliohjelmassa esitetyt keinot jäävät aivan riittämättömiksi ja ilmeisen tahallisen epämääräisiksi. Soini yrittää kuin yrittääkin ajaa pimennetyillä valoilla vaaleihin saakka.
Jo jokunen viikko sitten Soini esitteli puolueen ilmastopaperin, joka sittemmin osoittautui metallinharmaaksi lainatavaraksi. Hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen piti perussuomalaisten linjauksia ominaispäästömallista mahdottomina ja syytti puoluetta rintamakarkuruudesta.
Tynkkysen mukaan perussuomalaisten malli olisi kansallisten päästötavoitteiden korvaajana tehoton, epäreilu ja epärealistinen. Tehoton siksi, että se kannustaa vähentämään päästöjä vain kunkin tuotantoalan sisällä – vaikkapa suosimaan vähäpäästöistä betonia runsaspäästöisen kustannuksella. Sen sijaan se ei suosi vähäpäästöisiä aloja runsaspäästöisten sijaan; malli ei esimerkiksi kannusta vaihtamaan rakentamisessa betonia puuhun.
Epäreilua
Epäreilu on malli Tynkkysen mukaan siksi, että se sälyttäisi päästötaakkaa maailman köyhimmille maille – huolimatta, että ilmastonmuutos on voittopuolisesti rikkaiden maiden aiheuttama. Rikkaat tuottavat edelleen päästöjä moninkertaisesti köyhiin verrattuna.Poliittisesti epärealistinen malli on samasta syystä: Kiinan ja Intian kaltaiset maat eivät sitä voi hyväksyä. Tynkkynen irvaili, että jos Kiinassa ja Intiassa olisi perussuomalaisia, he vastustaisivat mallia vimmatusti, koska katsoisivat sen sorsivan oman maan teollisuutta.
Perussuomalaiset haluaisivat peruuttaa nykyisen hallituksen parhaat saavutukset: vihreän verouudistuksen ja uusiutuvan energian paketin.
Soini tarjoaa tilalle ydinvoimaa, joka perustuu ulkomaiseen teknologiaan, polttoaineeseen ja työvoimaan ja vaikka perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti ydinvoimaa vastaan. Näinköhän Soini saa seuraavassakaan eduskunnassa istuvaa eduskuntaryhmäänsä pidettyä omilla linjoillaan?
Tuli ja vesi
Vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara pohti tämän viikon Vihreässä Langassa vihreiden suhtautumista perussuomalaisiin. Hänen mielestään vihreiden kannattaisi olla yhteistyöhaluinen ja -kykyinen perussuomalaisten suuntaan, sillä onhan puolue kyennyt hallitusyhteistyöhön arvokonservatiivisten kepulaistenkin kanssa.Soininvaaran perustelut ovat tietysti vastaan panemattomat: politiikassa on kyettävä olemaan yhteistyössä joka suuntaan ja myös niiden kanssa, jotka ovat eri kannoilla. Toivoa sopii, että Soininvaara on siinä oikeassa, kun hän sanoo perussuomalaisten ulkomaalaisvastaisten ainesten osuuden olevan puolueessa vähäisen.
Hupaisa yhteensattuma on se, että samaisessa Vihreän Langan numerossa kolumnisti Niemeläinen perää vihreiltä profiilinnostoa ja pitää vihreiden vaalivalttina reipasta irtisanoutumista hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa. Niemeläinen irvailee RKP:n frakinkäännöllä: puolue voisi mennä samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa, jos niikseen tulee, ja arvatenkin tulee. Kyllä siinä sitten pakkoruotsista väännetään.
Tämä Niemeläinen, vihreitä sympatisoiva veteraanivaikuttaja, joka asemansa vuoksi ei voi kirjoittaa omalla nimellään, korostaa vielä vihreiden olevan ainoa puolue, joka ei ole liudentanut aatettaan perussuomalaisten populismin edessä.
Siltäkin varalta, että se johtaisi vihreät oppositioon ja perussuomalaiset hallitukseen, täytyy yhtyä Niemeläisen arvioon. Annetaan äänestäjien ratkaista valinnoillaan se arvopohja, jolle Suomea rakennetaan. Perussuomalaisten ja vihreiden on vaikea sorvata yhteistä hallitusohjelmaa, vaikka muuten yhteistyötä olisikin mahdollista tehdä.
Vihreiden hallitustaipaleen jatko on joskus näyttänyt lupaavammaltakin. Puheenjohtaja Anni Sinnemäen mukaan puolue ei halua samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa, sillä vihreät haluavat uuden Suomen ja uuden tulevaisuuden, jossa maata rakennetaan suvaitsevaiseen ja edistykselliseen suuntaan.
Aikaa kansalaisten vakuuttamiseen oikeasta suunnasta on seitsemän viikkoa.
Ari Heikkinen
Kirjoittaja toimi Vihreän liiton puoluesihteerinä vuosina 1997-2007.
Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 27.2.2011
