Kuntavaalit pidetään 28.10. – kampanjointi ja vaalilupausten antaminen on täydessä vauhdissa.
Me Keravan vihreät haluamme tuoda esiin, että meidän äänestämisellämme saa myös asioita aikaan – sitä varten sivuillamme julkaistaan vaaleihin saakka juttuja aikaansaannoksistamme otsikolla *Vihreitä saavutuksia Keravalla*.
Pysy kanavalla – uusia juttuja julkaistaan säännöllisin väliajoin!

LEIKKIKOULUJEN LISÄÄMINEN

Kanniston koulun lakkauttamisen myötä Etelä-Keravalta lakkautettiin myös leikkikoulu. Samoihin aikoihin lakkautettiin leikkikoulu myös Ahjosta. Vihreiden Heidi Malmgrenin valtuustoaloitteessa lokakuussa 2010 vaadittiin Keravalle lisää avoimia päiväkerhoja.

Valtuustossa 31.1.2011 todettiin, ettei uusien leikkikoulujen perustaminen ole tällä hetkellä mahdollista kustannus- ja tilaongelmien vuoksi. Vihreä valtuustoryhmä jätti päätökseen toivomusponnen, joka sai kannatusta myös Vasemmistoliiton, Keskustan ja RKP:n, Perussuomalaisten ja SDP:n valtuustoryhmistä. Ponnessa toivottiin, että tulevien investointien, esim. uusien koulu-ja päiväkotitilojen yhteydessä huomioidaan leikkikoulujen tarve ja todettiin, että tällä hetkellä leikkikoulutoiminta ei vastaa kysyntää.

Pian tämän jälkeen Saviolle avattiin leikkikoulu – uskomme, että toimillamme on ollut vaikutusta asiaan.