EvilaAnnaKuulumisia kaupunginvaltuuston kokouksesta 8.6.2015
kertoo Anna Evilä:

Valtuuston kevätkausi päättyi historiallisissa merkeissä. Teimme päätöksen, että vanha uimahalli peruskorjataan ja Keravalle rakennetaan Vesiliikuntakeskus. Uimahallipäätöksen kulusta ja päätöksen sisällöstä voit lukea lisää aiemmista blogikirjoituksistani.

Kokous aloitettiin vanhuspalvelujohtaja Raija Hietikon selostuksella vanhuspoliittisesta ohjelmasta. Yleisesti todettiin, että palvelurakenteet ja palvelun laatuun liittyvät tunnusluvut ovat kunnossa. Uuden teknologian käyttöä toivottiin lisää ja omaishoidon tuen kriteeristöä olisi syytä tarkistaa. Omaishoitoon budjetoituja rahoja jää joka vuosi käyttämättä.

Vuoden 2014 arvointikertomus hyväksyttiin tarkastuslautakunnan päähuomioilla: Olennaisia talousarviopoikkemia ei selitetä riittävän kattavasti, lakisääteisiä määräaikoja ei ole pystytty noudattamaan kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, asuntotuotanto jäi edelleen MAL-aiesopimuksen asuntotuotantotavoitteesta, henkilöstö resurssointiin ja hyvinvointiin on kiinnitettävä enemmän huomiota sekä nuorten työllistämiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota.

Vuoden 2014 tilinpäätös oli 8,9 miljoonaa ylijäämäinen. Vuosikate oli 19,5 miljoonaa eli 550€ / asukas. Koko maan keskiarvo on 370€ / asukas. Tuusulassa luku on 353€/asukas ja Järvenpäässä 336€/asukas. Vuosikate per asukas on ollut Keravalla vuonna 2010 770€, 2011 646€, 2012 393€, 2013 509€. Keravalla pidetään vyö kireällä.

Lautakunnat ovat pysyneet budjettiraameissaan ja verotulot olivat suuremmat kuin budjetoitu. Etenkin yhteisöveroa kertyi oletettua enemmän. Keskushallinnon resursseja sitoi useat eri valtakunnalliset selvitystyöt. Uutena palveluna yhteispalvelupiste, joka on toiminut hyvin. Kasvatus- ja opetusviraston tilinpäätös oli 2,2 miljoonaa ylijäämäinen. Tätä selvitetään sillä, että toimialalla on tehty rakenteellisia muutoksia ilman minkään toiminnon lakkauttamista. Vapaa-aikavirasto raportoi, että muutto Sampolaan ja muihin uusiin tiloihin on sujunut hyvin. Taidemuseo Sinkka saa valtakunnallista huomiota, kirjaston kirjojen lainausmäärät kasvavat vastoin yleisiä trendejä, Kerava-salin ja Keravan Opiston kävijämäärät kasvavat, uudet nuorisotilat ja toiminnot vetävät enemmän asiakkaita kuin lakkautetut vetivät. Uimahallin ja jäähallin remontit ovat vaikuttaneet negatiivisesti kävijäämäodotteeseen. Kaupunkitekniikka teki 2,1 ylijäämäisen tuloksen. Taloutta seurataan tarkasti, palveluja on tuotteistettu ja yksikköhinnat ovat hyvällä tasolla. Tekniikassa toteutetaan organisaatiouudistusta. Sosiaali- ja terveyspalveluissa pystyttiin toteuttamaan toiminta tasapainossa talouteen nähden. Hoito- ja palvelutaso toteutuu pääosin ja organisaatiouudistusta toteutetaan. Sotessa on työhyvinvointihaasteita ja pitkittyneitä sairaslomia. Muutamien tehtävien täyttäminen ei onnistu. Kaupunginjohtajakin totesi, että palvelutasossa on korjattavaa monessakin suhteessa, mutta tällaisella taloudenpidolla ja toiminnan tasolla pystytään vastaamaan valtion säästövaateisiin ja pystytään toteuttamaan suunnitellut investointihankkeet.

Kiinteistö Oy Kultasepänkatu 7 ja Kiinteistö Oy Kerava-Tuusulan paloasemalle myönnettiin omavelkaiset takaukset. Kurkelan koulun laajennusurakka ja alistetut sivu-urakat hyväksyttiin. Hankkeen kokonaiskustannukseksi arvioidaan 18 miljoonaa euroa.

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen toimialajohtajan virka täytettiin kokouksessa. Seija Vanhasen tilalle valittiin Keravan kaupunkitekniikassa aiemminin työskennellyt ja vahvaa kuntaosaamista painottanut Kirsi Rontu. Hän ja DI Kari Kontturi esittäytyivät kokousväelle ennen kokouksen alkua. Valtuusto antoi 28 ääntä Ronnulle ja 22 Kontturille.

Hyvää kesää!