Keravan kaupunki osallistui viime vuonna Miljoonan puun talkoisiin. Hankkeen Facebook-sivuilla kerrotaan, että talkoiden tavoitteena on rakentaa puita istuttamalla hiljaisia tiloja, jotka luovat vehreyttä, lisäävät hyvinvointia ja auttavat luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa. Hanke sopi Keravalle erityisen hyvin, sillä melu on läsnä kaikkialla kaupungissamme. Hankkeen tulokset jäivät Keravalla kuitenkin laihoiksi.

Erityisesti kotimaiset havupuut tuovat kaupunkiin vehreyttä ympäri vuoden. Puiden istuttamisessa tulisi huomioida luonnoneläinten tarpeet, kuten suojaisten pesäpaikkojen löytyminen eri lintulajeille sekä oravan hyppyetäisyys puusta toiseen.

Esimerkiksi Saviolla KerCan alueelle sekä Kytömaalla Kytömaantien ja junaradan väliselle alueelle olisi mahdollista istuttaa kokonaan uusia metsiä. Lisäksi yksittäisiä puita tai puuryhmiä sopisi monin paikoin lisää rakennetun ympäristön lomaan.

Me allekirjoittaneet ehdotamme, että Keravan kaupunki kartoittaa uusien puiden istuttamiseen sopivia alueita kaikissa kaupunginosissamme sekä tuo aiempaa vahvemmin asemaakaavoihin velvoitteita istuttaa uusia puita.

Aloitteen ovat laatineet vihreiden Säde Evilä ja Liisa Hyttinen.
Siihen kerätään allekirjoituksia kaikilta halukkailta kaupunginvaltuutetuilta ja jätetään käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa 24.5.21.
*****

Säde Evilä

Liisa Hyttinen