Kirjoitin Keski-Uusimaan Vaalikynässä siitä, miten Keravan tulisi mielestäni suhtautua kasvupaineisiin.
Minkä kokoinen Kerava?
En pidä todennäköisenä, että maailmanlaajuinen kaupungistumistrendi katkeaisi koronaan. Vaikka työn paikkasidonnaisuus on monissa ammateissa höllentynyt, vetää palveluiden voimakas keskittyminen kaupunkikeskuksiin kuitenkin suuria ihmismassoja puoleensa. Tämä liittyy myös vuosikymmeniä jatkuneeseen kehitykseen, jossa palveluja ja tuotteita pyritään tuottamaan aina vain tehokkaammin ja isommissa yksiköissä.
Miten suhtautua tähän megatrendiin pienenä suurena kaupunkina tai pääkaupunkiseudun pohjoisena kärkenä, kuten Keravaa kuvataan sen kaupunkistrategiassa?
Heittäydymmekö globaalin megatrendin hyökyaaltoon – rakennamme aina enemmän, tiiviimpää ja korkeampaa?
Haukkaammeko metsät ja puistot pala palalta tehokkuuden ja kasvun nimissä? Onko se enää tehokastakaan, jos ihmiset voivat huonommin ja tarvitsevat lisää erikseen luotuja hyvinvointipalveluja ympäristön laadun heikentyessä?
Ajattelen, että meidän keravalaisten kannattaa kaupungistumisen paineessa mieluummin pitää kiinni kaikesta siitä hyvästä, mitä meillä vielä on suhteessa suurkaupunkeihin. Lähimetsistä, jotka ovat oikeasti lähellä jokaista asukasta. Keskusta-alueen vehreydestä, jolla huolehditaan niin viihtyisyydestä kuin päivittäisestä hengitysilman laadusta. Puutarhakaupunginosista, niityistä ja luonnontilaisista rannoista.
Jotta tämä olisi mahdollista, on meidän hillittävä asukasmäärän kasvua ja käytettävä tarkkaa harkintaa kaavoituksessa ja rakentamisessa. Emme pysty estämään globaalin kaupungistumisen etenemistä, mutta voimme paikallisesti pyrkiä suojautumaan sen haitallisilta vaikutuksilta. Keravan puolia eivät muut pidä kuin keravalaiset itse.
Liisa Hyttinen
