Valtuustokausi alkaa olla jo lähellä puoliväliä, joten on sopiva hetki pysähtyä pohtimaan, mitä kaikkea olemme Vihreänä ryhmänä jo tähän mennessä saaneet aikaan. Tämä valtuustokausi on ollut poikkeuksellinen, sillä olemme päässeet kampanjoimaan jo useamman kerran, viime vuonna aluevaaleissa ja nyt eduskuntavaaleissa. Lisäksi sanoimme hyvästit sosiaali- ja terveystoimialalle sekä -lautakunnalle kuntien sotepalveluiden siirtyessä hyvinvointialueelle. Historiallisia aikoja!

Aluevaalit meni meillä Vihreillä oikein hyvin, ja saimme Keravalta aluevaltuustoon oman valtuutetun, Laura Tulikorven. Laura lähtikin nyt myös meidän eduskuntavaaliehdokkaaksi, ja toivomme Lauralle yhtä hienoa menestystä myös näissä kevään vaaleissa.

Valtuustoryhmän puheenjohtajana olen saanut luotsata porukkaamme ylpeänä. Jokaisessa valtuuston kokouksessa Vihreät ovat hienosti ottaneet puheenvuoroja, ja olemme ottaneet kantaa rohkeasti ja vihreitä arvoja puolustaen. Olemme myös pyrkineet ohjaamaan päätöksentekoa enemmän kohti kaupungin strategisia tavoitteita ja peräänkuuluttaneet vastuullista talouspolitiikkaa. Välillä se on vaatinut vaikeitakin päätöksiä ja tiukkoja puheenvuoroja.

Tämän kauden ensimmäiset talousarvioneuvottelut päättyivät sopimukseen, johon me Vihreät emme voineet lähteä mukaan. Budjettiehdotus, joka loppujen lopuksi oli pöydällä, ei mielestämme edustanut vastuullista talouspolitiikkaa. Ehdotimme ryhmänä maltillista tuloveronkorotusta, mutta emme saaneet kannatusta kuin Vasemmistolta. Nostimme esiin myös huolen epärealistisista sopeutustoimista, joiden toteutumiseen olisi tarvittu ihme. Epäilyksemme osoittautuivat todeksi, ja vuosi 2022 jäi näillä näkymin jopa 13 miljoonaa alijäämäiseksi. Näistä hännistä tullaan kärsimään useita vuosia eteenpäin.

Kuluvan valtuustokauden aikana olemme tehneet useita hyviä aloitteita, joista suurin osa on jo hyväksytty. Viime kaudella taistelimme Pihkaniityn puolesta, ja saimme toivomamme muutoksen kaavoituskatsaukseen ja lupauksen, että Pihkaniityn metsäalueet olisivat turvassa. Nyt jatkoimme metsien puolustamista, ja yksi tämän kauden suurimmista saavutuksistamme onkin ollut Skogsterin ja Jänisvuoren metsien pelastaminen. Skogsterin ja Jänisvuoren metsäalueet muodostavat kaupungin koillisosan viimeiset laajemmat yhtenäiset metsäalueet, ja alkuperäisen suunnitelman mukaan metsäalueet olisi säilytetty vain osittain. Onneksi aloitteemme seurauksena muutkin poliittiset ryhmät ymmärsivät alueen luontoarvot, ja rakentaminen tullaan nyt keskittämään peltoalueille. Ryhmästämme on tällä kaudella tullut myös aloite metsäsuunnitelmasta, jonka tavoitteena olisi metsien säilyminen mahdollisimman luonnontilaisina.

Yksi Keravan kaupungin strategian kärjistä on hyvinvoiva viherkaupunki. Meille on tärkeää, että kaavoitusta tehdään Keravalla harkiten, ja arvokkaita metsiä ja viheralueita kunnioittaen. Luonnon vaikutus ihmisen hyvinvointiin on kiistämätön, ja moni keravalainen onkin valinnut oman asuinpaikkansa juurikin luonnon läheisyyden vuoksi. Monipuolinen luonto on myös tärkeä vetovoimatekijä. Toivommekin, että luontoarvot nostetaan olennaiseksi osaksi kunnan kaavoitustyötä.

Aila Lind-Mäki
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Vapaa-aika- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja


Vihreiden valtuustoaloitteita tällä valtuustokaudella:

  • Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi otettava käyttöön Keravalla
  • Jänisvuoren ja Skogsterin metsäalueet suojeltava
  • Keravan kaupungin ilmastosuunnitelma on päivitettävä ja resurssit ilmastotyölle turvattava
  • Kercan alueelta rakennettava kulkureitti Savionselänteenkorven luontokohteeseen
  • Kulttuuripalveluille rahoitusta Keravan 100-vuotiasjuhlaan (yhteinen aloite SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajien kanssa)
  • Keravan kaupunki mukaan Astetta alemmas- energiansäästökampanjaan
  • Savionselänteenkorpi suojeltava Keravan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi
  • Luonnon monimuotoisuus -ohjelma Keravalle
  • Kansallinen lapsistrategia toimeenpantava Keravalla
  • Maailman kaikki aseettomat rauhantekijät -taideteos siirrettävä sisätiloihin