Keski-Uusimaan pääkirjoituksessa 8.3.2024 “Kerava kahlaa kohusta kohuun ja viestintä herättää lähinnä kysymyksiä”, otettiin kantaa Keravan kaupungin johdon toimintaan. Keitä tässä johdolla ikinä tarkoitetaankin, on selvää, että kaupunginhallituksella on suuri vastuu kaupungin johtamisessa.

Julkista kaupunginhallituksen kantaa ei ole kuitenkaan olemassa, sillä yhtään päätöspykälää pääkirjoituksen nostamista aiheista ei ole käsitelty kaupunginhallituksessa. Keravalaiset eivät löydä kaupunginhallituksen pöytäkirjoista sanaakaan keppijumppa-hankinnoista, johtamiskulttuurista, kriisiviestinnän ostoista tai toimialajohtaja Larssonin uudesta tehtävästä. Keskusteluja on kyllä käyty, mutta niistä ei jää pöytäkirjaan merkintää. Kuluttaja- ja kilpailuviraston päätös on merkitty tiedoksi.

Pääkirjoituksessa moititaan viestintää, joka herättää aina vain uusia kysymyksiä. Kysymyksiä tiedotteista herää myös kaupunginhallituksen jäseninä. Viimeisimmän tiedotteen puuttuvista yksityiskohdista liittyen Larssonin uuteen tehtävään, ei ollut tietoa myöskään kaupunginhallituksella. Pyynnöstämme saamme esittelyn päätöksestä ensi maanantain 11.3.2024 kokouksessa.

Olemme samaa mieltä, että keravalaiset veronmaksajat ansaitsevat tietää enemmän. Laura Tulikorpi kirjoitti jo ennen joulua Keski-Uusimaahan Keppi & Porkkana -hankkeesta, että hankintojen tosiasiallinen tarve ja laillisuus on selvitettävä, päätettävä mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja että keravalaisten ja työntekijöidemme luottamus on saatava takaisin. Keino tähän on avoimuus ja se, että virheet myönnetään.

Mainehaitta tulee kaupungille kalliiksi. Tämä ei ole median syytä. Media hoitaa tärkeää tutkivan journalismin tehtäväänsä, joka osaltaan tukee demokratian toteutumista. Siksi ihmettelemme, että kaupungin tiedotteessa kerrotaan Larssonin siirtyvän pois toimialajohtajan tehtävästä mediakohun vuoksi. Tällaisella lauseella paetaan vastuuta.

Vihreät ja sosiaalidemokraatit ovat omissa tiedotteissa vaatineet kaupunginhallitukselta toimia. Tiedotteissa peräänkuulutettiin avointa viestintää niin luottamushenkilöiden kuin keravalaistenkin suuntaan. Tulemme esittämään kaupunginhallituksen kokouksessa, että hallitus käsittelee nämä vaatimukset ja ottaa kantaa siihen, miten rakennamme luottamuksen takaisin ja huolehdimme jatkossa avoimemmasta päätöksenteko- ja hankintaprosesseista, paremmasta viestinnästä ja kaikkea tätä tukevasta johtamiskulttuurista. Nämä kuuluvat kaupunginhallituksen vastuulle. Voimme aloittaa päätöksellä siitä, että sisäinen tarkastus johtopäätöksineen julkistetaan heti sen valmistuttua.

Juha Ryhänen
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen jäsen (vihr.)

Laura Tulikorpi
Alue- ja kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen jäsen (vihr.)
Kerava