Laura TulikorpiLapsi ei saa tukea oppimisvaikeuksiin vaikka hän on siihen oikeutettu. Opettajien asiantuntemusta ei hyödynnetä päätöksenteossa. Kaikesta säästetään huolehtimatta laadusta. Avunpyyntöihin vastataan resurssipulalla. Opettajana turhauduin näihin tilanteisiin ja päätin lähteä ehdolle kuntavaaleihin vuonna 2021. Jospa voisin päättäjänä muuttaa asioita paremmaksi.

Puolue oli selvä. Jo nuorena opettajaopiskelijana kannatin vihreitä, sillä mikään muu puolue ei yhtä tinkimättömästi puolustanut koulutusta. Vihreät edustaa minulle edelleen puoluetta, jolle sivistys on itseisarvo.

Yhteiskuntamme sivistyksellä on keskeinen merkitys siinä, miten ratkaisemme aikamme suurimpia ongelmia. Miten turvaamme planeettamme elinkelpoisuuden säilymisen? Miten elää hyvää elämää maapallon kantokyvyn rajoissa?

Selviytymiseen tarvitsemme tutkittua tietoa, innovaatioita ja laaja-alaista osaamista. Myös yhteiskuntarauhan turvaaminen edellyttää sivistystä, sillä rauhaa rakennetaan demokratiaa, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia vahvistamalla.

Vihreissä on aina nähty koulutuksen merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Kasvaakseen sivistyneeksi ihmiseksi, tarvitaan kokonaisvaltaista kasvun ja hyvinvoinnin tukemista.
Vihreissä ymmärretään sivistyksen ja koulutuksen merkitys myös koko Suomen
menestykselle.

Koulutus on ollut suomalainen menestystarina. Nyt tämä menestystarina alkaa olla
vain haalea muisto sen entisestä loistosta. Monissa kunnissa painitaan nyt suurissa
talousvaikeuksissa ja koulutusleikkaukset uhkaavat tulevia vuosia. Sivistyspalvelut
ovat kuntien ylivoimaisesti suurin ja tärkein tehtävä, joten tulevat kuntavaalit ovat
laadukkaan kasvatuksen ja koulutuksen kohtalon kysymys.

Olenko sitten voinut vaikuttaa keravalaisten kasvatuksen ja opetuksen laatuun? Kyllä
ja ei. Politiikassa mikään ei tapahdu nopeasti. Muutokset vaativat vuosien
pitkäjänteistä ja sinnikästä työtä. Välillä olen ollut myös hyvin turhautunut muutoksen
hitauteen. Silti en keksi tässä ajassa mitään tärkeämpää, kuin tehdä töitä vihreiden
arvojen eteen.

Lähde mukaan varmistamaan, että Kerava on tulevaisuudessa koulutuksen ja
sivistyksen kärkikaupunki!

Laura Tulikorpi
Alue- ja kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen jäsen

* * * * *
Teksti on poiminta Vihreä Kerava 2024- lehdestä.