
Suomalaisessa vaalijärjestelmässä ääni on käytännössä annettava jollekin olemassa olevista puolueista. Yksittäisen äänestäjän näkökulmasta kaikissa puolueissa on yleensä jotain vikaa, jos on useimmissa ehkä jotain hyvääkin. Jokin olisi silti valittava. Oma valintani on Vihreät.
Kolme syytä valita vihreät
Ensinnäkin Vihreät on Suomen puoluekentällä se ryhmä, joka kykenee mielestäni parhaiten päivittämään kantojaan uuden tiedon karttuessa. Päätöksenteon tulisi aina perustua tuoreimpaan ja tarkimpaan mahdolliseen tietoon, ja Suomen tieto- ja tiedemyönteisimpänä puolueena Vihreät on tässä suhteessa luonteva valinta.
Toiseksi Vihreiden riveissä voin talouspoliittisesti sijoittua oikeisto–vasemmisto-akselilla haluamaani kohtaan. En näe itseäni oikealla enkä vasemmalla. Toimiva kansantalous vaatii yritysmyönteisyyttä, ja kannatan lämpimästi kansankapitalismia. Vaurastumisen tulisi olla mahdollisimman monelle suomalaiselle saavutettavissa oleva tavoite. Samalla on huolehdittava kaikista, ja ihmisarvoinen elämä on turvattava jokaiselle elämäntilanteesta riippumatta.
Kolmanneksi Vihreiden eettinen selkäranka sekä ympäristö- että sosiaalikysymyksissä on mielestäni puoluekentän vahvin. Identiteettipolitiikan jättäisin henkilökohtaisesti poliittisen toiminnan keskiöstä hieman syrjään, mutta on rohkaisevaa tietää, että puolueellamme on luja tahto toimia oikein.
Heidi Valo
alue- ja kuntavaaliehdokas
Teksti on julkaistu Vihreä Kerava 2025-lehdessä.