Vihreiden valtuustoryhmä (ensimmäisenä allekirjoittajana Sirpa Andersson) jätti valtuustossa 9.12.09 aloitteen kävelykeskustan laajentamisesta. Aloitteen allekirjoitti vihreän ryhmän lisäksi 15 muuta valtuutettua.

Valtuustoaloite:

”Kerava on kaupunki, jossa on helppo elää ilman autoa. Kaupungin kannattaisikin panostaa tähän lisää. Tiedetään, että jos kaupunkia suunnitellaan ja rakennetaan kävelyä ja pyöräilyä suosien, silloin siellä myös käytetään vähemmän henkilöautoja ja kävellään enemmän. Kävelijäystävällisyys on muodostumassa laadukkaan asumisalueen kriteeriksi. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Keravalla tutkitaan kävelykeskustan laajentamista. Keravan pitkä kävelykatu on rakennettu 1970-luvulla ja se on osoittautunut menestykseksi. Kaupungin keskusta on pieni ja siksi kävelykadun hyödyntäminen viihtyisyyden lisäämisessä on onnistunut hyvin.

Nyt on oikea aika selvittää, voisiko nykyisen kävelykeskustan laajentaminen edelleen lisätä kaupunkikeskustan viihtyisyyttä ja toimivuutta. Esimerkiksi voidaan pohtia Paasikivenkadun ja Aleksis Kiven tien käyttömahdollisuuksia kävelykatuna.Jos/kun Aleksintorin kiinteistöä ja –korttelia aletaan uudistaa ja rakentaa aivan uuteen uskoon, tarvitaan myös hyvät suunnitelmat, miten paikoitus hoidetaan.  Torin alle tulevat parkkipaikat ovat hyvä, mutta kallis ratkaisu. Ennen kuin paikoitusratkaisuja tehdään, tulee miettiä, missä autot liikkuvat ja missä eivät.”