Kokouskuulumisia kertoo kaupunginvaltuutettumme Säde Evilä.
Valtuusto kokoontui kesätauon jälkeen ensimmäiseen kokoukseen. Kokous alkoi juhlavasti, kun valtuutettu Timo Laaninen kukitettiin merkkipäivänsä takia hänen täytettyään seitsemänkymmentä vuotta. Pia Lohikoskelle toivotettiin onnea hänen noustuaan uudelleen kansanedustajaksi.
Kaupunginjohtajan ajankohtaisessa katsauksessa hän kertoi näkemyksiään Keravan URF-tapahtumasta. URF-tapahtuma sai positiivista näkyvyyttä sekä MTV:ssä, Ylessä, Rakennuslehdessä että Keski-Uusimaassa. Keravan infopisteessä kävi paljon kuntalaisia keskustelemassa kaupunginjohtajan kanssa ja myös ostamassa Keravan tuotteita. Asiantuntija-aamujen kautta saatiin luotua kontaktit moniin asiantuntijoihin ja useat sitoutuvat antamaan tietämystään Keravan käyttöön. Yhden asiantuntija-aamun kustansi Hollannin suurlähetystö. Nikkarinkruunun omakotitalohohde herätti suurta mielenkiintoa ja hyvinvointikeskus Finlandia ajatuksia yhteisöllisestä asumisesta. Avoimet kodit tapahtuma keräisi kiitettävästi osallistujia. Tämän tapahtuman toivotaan jatkuvan muinakin vuosina. Keravanjoen varteen kunnostettu viherväylä ja leikkipuisto ovat kaikkien kuntalaisten käytössä jatkossakin. Tapahtuman budjetti selviää lähiviikkoina, kun kaikki laskut ovat tulleet.
Kaartin jääkärirykmentin sotilasvala- ja vakuutustilaisuus 15.08.2024 keräsi tuhansia ihmisiä tapahtumaan ja Kalevankadun varteen. Kiitokset puolustusvoimien soittokunnalle kunniakansalaisten muistamisesta! He kävivät soittamassa hoivakodissa, koska kunniakansalaiset eivät jaksaneet lähteä liikenteeseen kuumassa ilmassa. Ohimarssi oli Kalevankadulla ja kadunvarsi oli täynnä väkeä. Valtuustossa ihmeteltiin, miten valatilaisuus saatiin Keravalle, kun meillä ei ole edes varuskuntaa. Kiitokset kuuluvat kaupunginjohtajalle!
Sipooseen on hakemassa ympäristölupaa asfalttiasemalle. Keravan Keinukallion hiihtolatuun olisi matkaa vain 600 m ja Sorsakorven asuntoalueeseen noin kaksi kilometriä. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on taho, jonka tulisi antaa lausunto asfalttiaseman sopivuudesta alueelle. Asfalttiasema aiheuttaa merkittävää hajuhaittaa. Keravan kaikkien tahojen tulee nyt toimia, jottei Keinukallion ulkoilualueelle tai Sorsakorven asuntoalueelle tule hajuhaittoja.
Viimeisenä ajankohtaisissa asioissa Emmi Kolis kertoi, miten Keravan kaupunkistrategia on toteutunut.
Valtuuston lista-asioista ensimmäisenä käsiteltiin Keravan palveluverkkosuunnitelmaa. Palveluverkkosuunnitelma on talousarvion investointisuunnitelman tukiaineistoa. Samalla kaupunkilaiset saavat tietoa kaupungin investoinneista. Palveluverkkosuunnitelmassa on mietitty mitä investointeja tarvitaan, jotta kaupungin vastuulla olevat palvelut toimivat, mm. koulut, päiväkodit, nuoriso- ja urheilutilat, viheralueet ja puistot. Suunnitelmassa mietitään myös mistä tiloista voidaan luopua. Tästä suunnitelmasta on tehty vaikutusten ennakkoarvointi, ensimmäistä kertaa Keravan päätöksenteossa.
Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä teki suunnitelmaan kolme muutosesitystä, kaksi näistä esityksistä hyväksyttiin. Kauppalantalon peruskorjaus ja Sompionpuiston lähiliikuntapaikan peruskorjaus siirrettiin toteutettavaksi viiden vuoden sisällä.
Levonmäentien asemakaavamuutos hyväksyttiin, samoin kuin Pentti Rönkön valtuustoaloitteen saama vastaus Katujen ja teiden pientareet niitettävä kesäisin.
Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen valokuitutöiden tarkemmasta valvonnasta.
Keskustan ryhmä teki valtuustoaloitteen, jotta kaupunki selvittäisi mistä löytyisi kohtuuhintaiset tilat järjestöjen käyttöön.