Jos Vantaan ja Keravan hyvinvointialue päättää, että vammaisten henkilökohtainen apu olisi pääosin saatavilla vain arkisin klo 8–18. Tämä tarkoittaisi, että vammaiset eivät saisi henkilökohtaista apua iltaisin tai viikonloppuisin.
Mutta elämä ei lopu kello 18! Useimmat meistä viettävät vapaa-aikaansa juuri iltaisin ja viikonloppuisin – miksi vammaisilta vietäisiin tämä mahdollisuus?
Minulle tämä asia on erityisen tärkeä, koska olen kahden erityislapsen äiti. Toinen heistä on pian täysi-ikäinen, ja tulevaisuus mietityttää. Haluaisin, että hänellä olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään, aivan kuten muillakin nuorilla. Mutta miten se onnistuu, jos henkilökohtaista apua saa vain tiettyinä kellonaikoina?
Vammaispalvelut eivät ole vain perustarpeiden täyttämistä, vaan ne mahdollistavat täysipainoisen elämän. Vammaisilla on oikeus harrastaa, tavata ystäviä ja osallistua yhteiskuntaan – aivan kuten meillä kaikilla.
Onko todella kohtuullista odottaa, että vammainen ihminen ehtii hoitaa kaiken elämäänsä kuuluvan vain 10 tunnin aikaikkunassa? Kuka meistä sopeuttaisi elämänsä tällaiseen rajaukseen ilman, että se rajoittaisi merkittävästi itsenäisyyttä ja hyvinvointia?
Hyvinvointialueiden on syytä pohtia, miten yhdenvertaisuus ja perusoikeudet toteutuvat näissä päätöksissä. Jokaisella on oikeus osallistua yhteiskuntaan – myös kello 18 jälkeen ja viikonloppuisin.
Krista Lomas
kuntavaaliehdokas
Teksti on julkaistu Keski-Uusimaassa 11.4.25
