Keravan Vihreät
Avoimen, toimivan ja yhteisen Keravan asialla.
Avoimen, toimivan ja yhteisen Keravan asialla
Tavoitteena entistä vihreämpi Kerava – tule vaikuttamaan kaupungin toimintaan ja kehitykseen kanssamme ja kauttamme!
Haluamme kasvaa ja vahvistaa asemaamme keravalaisessa päätöksenteossa.
Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikki vihreästä ajattelusta kiinnostuneet.
UUTISIA
Kirsi Kanerva-Poranen: Hyvinvointi rakentuu yhteistyöllä
Nuorena sairaanhoitajaopiskelijana minut otettiin Keravan terveyskeskuksen vuodeosastolla kesälomasijaisena hyvin vastaan. Sain kokeneen hoitajan työpariksi ja vastuuta vähitellen. Sain kohdata työntekijöitä, jotka olivat vahvasti sitoutuneita työhönsä ja toisaalta...
Jaana Carlenius: Sote ja hankinnat osana kustannussäästöjä
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on palvelujen parantamisen ohella hillitä hyvinvointialueiden kustannusten kasvua. Kustannusten kasvupaineet johtuvat erityisesti siitä, että väestön ikääntyminen nykyisillä yleisillä elintavoilla tilastollisesti...
Eeva Anundi: Nepsyhaasteiden varhainen tunnistaminen ehkäisee syrjäytymistä
Nepsy on lyhenne kehityksellisistä neuropsykiatrisista piirteistä, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Kehityksellisiin neuropsykiatrisiin häiriöihin kuuluvat esimerkiksi ADHD, autismikirjon häiriö ja Touretten...
Keravan Vihreiden talousarviopuhe, valtuustoryhmän puheenjohtaja Aila Lind-Mäki
Arvoisa puheenjohtaja, kollegat, viranhaltijat ja muut kuulijat, Tämä syksy on ollut poikkeuksellisen haastava ja raskaskin. Olemme saaneet aloittaa tämän uuden valtuustokauden synkemmissä tunnelmissa johtuen Keravan kaupungin talouden haasteellisesta tilanteesta....
Vihreä Kerava lehti
Avaa lehti klikkaamalla kansikuvaa.
Vihreä Kerava lehti
Avaa lehti klikkaamalla Vihreä Kerava -lehti tekstiä.