Puolen vuoden päässä siintävät hallitusneuvottelut syyhyttävät politiikan kommentaattoreita, sillä ennakkoasetelmat ovat omituisen herkulliset. Kolmen suuren puolueen asema näyttää olevan murenemassa kannatuksen hiipumiseen. Samalla pienten ja keskisuurten puolueiden mahdollisuudet vaikuttaa näyttäisivät olevan kasvussa. Pääministerivaalien ohella nyt käydään pitkästä aikaa aitoa ideologista keskustelua politiikan ja yhteiskunnan tulevaisuuden suunnasta.
Maahanmuuttokeskustelun ei pitänyt olla poliittisesti kovin merkittävä, sillä eihän Suomessa ole paljon maahanmuuttajia eikä meillä kulttuurien yhteentörmäys ole ollut ollenkaan niin raju kuin vaikkapa Ranskassa, Saksassa tai naapurissamme Ruotsissa. Lama ja uhkaava työttömyyden kasvu pari vuotta sitten muuttivat kaiken.
Joidenkin perussuomalaisten ulkomaalaisvihamielinen puhetapa sai ennenkuulumattoman paljon vastakaikua ja valitettavasti kaikkien suurten puolueiden suunnasta alettiin perussuomalaisten kasvun pelossa kilpailla heidän myötäilyssään. Vain Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP ovat tuominneet johdonmukaisesti rasismin liehittelyn.
Puheenjohtaja Timo Soinin kunniaksi on sanottava, että hän ei ole itse ulkomaalaisvastaisuudella juuri elämöinyt, mutta joukkojensa hallinnan kanssa hänellä on vaikeuksia, ellei sitten kyse ole taitavasti laaditusta strategiasta.
Painajaistunnelma
Vajaan kolmen viikon takainen Ylen homokeskustelu toi lisää painajaistunnelmaa suurille puolueille. Keskustelun nostattama kohu johti ennennäkemättömään jäsenpakoon kirkosta ja Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen nousemiseen aallonharjalle.Kolmen suuren puolueen kannattajakunnissa homoseksuaalien oikeuksien parantaminen jakaa tehokkaasti mielipiteet. Siksi puolueiden johto on joutunut olemaan kieli keskellä suuta tai puolueiden sisältä on annettu kahta vastakkaista viestiä. Yksituumainen viesti Vihreiltä ja Vasemmistoliitolta sukupuolineutraalin avioliiton edistämisestä on selkeä. Samoin kristillisten ja persujen ehdoton vastustus.
Yllättäen ihmisoikeuskysymykset näyttävätkin nousevan ensi kevään vaalien keskeiseksi väännön aiheeksi ja rajalinjaksi. On luontevaa ennustaa tämän asian näkyvän seuraavissa mielipidemittauksissa suurten puolueiden edelleen jatkuvana kannatuksen laskemisena. Ennustan uutena piirteenä sen näkyvän paitsi Perussuomalaisten edelleen jatkuvana kasvuna myös kristillisten, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannatusosuuksien nousuna.
Millainen Suomi?
Tulevia hallitusneuvotteluja ajatellen asetelma on hyvin mielenkiintoinen, sillä jatkuessaan tämä kehitys johtaa uuteen tilanteeseen. Tähän asti kyse on ollut pitkään siitä, mitkä kaksi suurta puoluetta muodostavat hallituksen ytimen, mikä muu puolue ja millä ehdoilla RKP:n lisäksi kelpuutetaan mukaan.Nyt voi käydä niin, ettei kaksi suurta puoluetta edes RKP:n kanssa yhteenlaskettuna ei saavuta enemmistöä eduskunnassa. Mukaan tarvittava keskisuuri puolue voikin vaikuttaa aiempaa enemmän hallitusohjelman linjauksiin. Jos keskeiset vaihtoehdot ovat Vihreät ja Perussuomalaiset, valittavat suunnat voivat olla todella kaukana toisistaan.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö kuvasi asetelmaa osuvasti lokakuun alussa: Suomessakin seuraavissa vaaleissa on kyse yhteiskuntamme arvovalinnoista. Valitsemmeko rohkean ja avoimen Suomen, joka hyväksyy erilaisuuden ja näkee laajat ihmisoikeudet vahvuutena, vai sulkeutuvan ja ahdasmielisen Suomen, joka pelkää ulkopuolista maailmaa ja oman maansa eri väestöryhmiä.
Asetelma on huomattu myös suurissa puolueissa, vaikka sen ei todellakaan haluta toteutuvan vaaleissa. Kahden kesken sopiminen on sittenkin niin paljon helpompaa kuin kolmannen mukaan ottaminen tasa-arvoisena toimijana. Vihreistä hallituskumppanina on ilmeisen hyvä kokemus, mutta se ei tarkoita, että puolueelle haluttaisiin antaa enempää vaikutusvaltaa. Perussuomalaisten arvaamattomuus pelottaa varmasti vielä enemmän, sillä ei yksin Timo Soini voi olla takuumies rajusti kasvavan, monien täysin kokemattomien edustajien eduskuntaryhmän hallitusyhteistyölle. Onko ryhmässä hänen lisäkseen varteenotettavaa ministeriainestakaan?
Oppositio oltava
Eduskunnasta luopuva Keskustan kansanedustaja Hannes Manninen esitti vaalien jälkeen kolmen suuren hallitusta. Manninen on oikeassa pohtiessaan sitä, miten saadaan aikaan toimiva ja vakaalla pohjalla oleva hallitus.Mannisen ehdotuksen tyrmännyt SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma totesi parlamentaarisessa demokratiassa tarvittavan oppositionkin. Voi tietysti kysyä, kuinka pieneksi kolmen suuren osuuden pitää mennä, jotta loput puolueet voivat muodostaa oikean opposition. Viime mittauksissa kolmen suurimman osuus on jo reilusti alle 60 prosentin. Ja miksi vaaleissa hävinneiden pitäisi muodostaa hallitus?
Hallituspohjaa kannattaa miettiä ennen vaalejakin, paljolti huvikseen, sillä vaalien tuloshan sen sitten lopulta ratkaisee. Jotenkin tuntuu taas, että edessä on poikkeuksellisen ratkaisevat vaalit.
P.S. Kirjoitin tällä palstalla 4.1.2009: Ehkä jonain päivänä, ehkä piankin, aika on kypsä kansanedustaja Oras Tynkkysen lakialoitteen mukaiselle avioliittolain muutokselle: samat oikeudet ja samat velvollisuudet kaikille aviopareille, myös samaa sukupuolta oleville pareille. Nyt totean: ensi kevään vaalien jälkeen aika voisi ollakin kypsä, kunhan Perussuomalaisten uhka torjutaan.
Ari Heikkinen
Kirjoittaja toimi Vihreän liiton puoluesihteerinä vuosina 1997-2007.
Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 31.10.2010
