Puolueiden mielikuvavarkaudet jatkuvat: nyt vihreät ovat porvaripuolueiden apajilla leijonalogollaan ja uuden Suomen teemoillaan.
Viime vuosina on totuttu jo siihen, että vaalien alla puolueet hätkähdyttävät kampanjateemoillaan – erityisesti kokoomus on tässä kunnostautunut muun muassa julistautumalla työväenpuolueeksi ja liputtamalla viiden miljoonan erilaisen vihreän sävyn puolesta.
Nyt kokoomus saa maistaa omaa lääkettään, kun ensin kristillisdemokraatit omivat kokoomukseen ikiaikaisesti liitetyn sloganin koti, uskonto, isänmaa ja viikko sitten vihreät julkaisivat oman kampanjatunnuksensa, jossa on Suomen vaakunaleijonaa muistuttava hahmo.
Politiikassa ja varsinkin vaalien alla viestien saaminen mahdollisimman laajan yleisön tietoisuuteen on koko toiminnan ydin. Kampanjoinnissa on välttämätöntä käyttää sellaisia keinoja, joilla ärsytetään ja herätetään keskustelua. Vastakohtien käyttäminen on vanhastaan hyväksi havaittu tehokeino, joskaan ei ihan ongelmaton, ei ainakaan poliittisissa viesteissä. Silti näyttää siltä, että Anni Sinnemäen johtama puolue on nyt onnistunut kampanjansa avaamisessa loistavasti.
Perusuutisoinnin lisäksi laajaa kohua on herättänyt sekä vihreiden leijonalogossaan lanseeraama uusi Suomi -teema että vaakunaleijonan käyttö.
Ratkaisut eivät ole jättäneet ketään kylmäksi, sillä valintoja pidetään joko rohkeina tai sietämättöminä lukuisilla nettifoorumeilla ja kolumnistien palstoilla. Facebook-sivuilla leviävät leijonalogosta tehdyt väännökset, joissa muun muassa miekat on katkottu tuulimyllyn siiviksi tai heitetty pois kokonaan, jotta leijona pääsee halailemaan. Maahanmuuttovastaisilla palstoilla raivotaan törkeästä kansallisen symbolin raiskaamisesta.
Kohun ja kohinan myötä itse asiasisällötkin tulevat usein sivutuiksi.
Uusi Suomi -nettilehden omistaja Niklas Herlin on aivan ymmärrettävästi raivostunut uusi Suomi -teemasta, vaikka kyseessä ei olekaan varsinaisesti tekijänoikeusloukkaus.
Vihreissä tämä reaktio on selvästi otettu huomioon, kun jo etukäteen on juristien kanssa selvitetty, mitä asiasta voisi seurata. Puolueessa näkyy päädytyn siihen, että seuraamukset ovat kolmenlaisia: huomiota, huomiota ja huomiota. Jollei Herlinin reaktio olisi ollut niin nopea ja kiihkeä, olisi voinut melkein ounastella senkin sovituksi – ehkäpä se oli vain ennalta arvattava.
Lisää mielenkiintoa kiistaan tuo Helsingin Sanomien raportoima Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi Oy:n toimitusjohtajan Markku Huuskon lausunto, jonka mukaan vihreiden ”Uusi Suomi” -sanojen käyttö vaalikampanjan teemana ei äkkiseltään kuulosta mahdottomalta.
Vihreäthän ei ole mitenkään Uuden Suomen kilpailija, toimialue on aivan toinen. Puolue tuskin kuitenkaan haluaa olla huonoissa väleissä Herlinin ja sitä mukaa Uuden Suomen kanssa, joten tavalla tai toisella hänet on lepytettävä. En usko siihen riittävän puolueen puolelta esitelty vakuuttelu siitä, että kukaan ei voi omistaa sanaa uusi, vaikka tosiasiallisesti näin olisikin.
Vihreät selittävät, että uusi Suomi ei ole heille erisnimi, vaan termi, jolla he kuvaavat tavoitettaan: uutta, avointa, suvaitsevaa ja eteenpäin katsovaa Suomea, jonka vastakohtana on vanha, konservatiivinen ja sisäänpäinkääntynyt Suomi.
Poliittinen viesti on selvästi suunnattu maahanmuuttovastaisia ja arvokonservatiivisia mielialoja vastaan, pääkohteena varmasti Perussuomalaiset mutta yhtä lailla myös muiden puolueiden maahanmuuttokriittiset ja erilaisuutta suvaitsemattomat tahot.
Edistyksen leijona
Vaakunaleijona on jos mahdollista vielä herkempi symboli otettavaksi käyttöön vihreiden kampanjoinnissa. Leijonalla on isänmaallinen imago, jopa sotaisa, ja monelle vihreälle pasifistille se vanhastaan edustaa aivan päinvastaisia arvoja kuin mitä he kokevat omikseen.Ei ole aivan helppoa vakuuttaa luutunutta militarismin vastustajaa hyväksymään symbolivalikoimaan niin raskaan taakan merkkiä, vaikka sanomaksi väitettäisiin miten suvaitsevaa ja vihaliikkeiden vastaista tahansa. Menee varmasti jonkin aikaa, ennen kuin leijonasta tulee mieleen edistyksellisyys ja avoin suhde maailmaan, kuten puheenjohtaja Sinnemäki sanoi kampanjan avaustilaisuudessa vihreiden haluavan.
Helsingin Sanomien politiikan toimituksen uutispäällikkö Hanna Kaarto arvioi viikolla kolumnissaan, että valkea leijona vihreällä pohjalla jättää viestin epäselväksi.
Hänen mukaansa kikkaileva kampanjointi sopii huonosti tähän aikaan eikä vihreiden kikka toimi, sillä hyvän kampanjan pitäisi kertoa melko rehellisesti itse tuotteesta. Näin ei Kaarron mukaan nyt ole, vaan Vihreiden kampanja on epäuskottava ja myös epätoivoinen.
Kaarto onkin oikeassa siinä, että konservatiivisten arvojen jyrätessä arvoliberaalit joutuvat pinnistelemään päästäkseen edes keskusteluun mukaan niin, että heidän äänensä kuultaisiin vihamöykän yli.
En kuitenkaan usko hänen osuvan oikeaan siinä, etteikö kampanja kertoisi aidosti vihreiden keskeisistä viesteistä ja sitä mukaa itse ”tuotteesta”. Ei mainoskikkailusta tarvitse pitää ja se voi silti olla tehokasta, kuten Kokoomuksen kampanjointi on osoittanut.
Kainuun Sanomien toimittaja Raimo Viirretin mielestä vihreiden vaalikampanja on rohkea teko isänmaallisuudeksi väärennettyä muukalaisvihaa vastaan. Hänen mukaansa Suomen leijona ärähtää nyt oikealla asialla: kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden puolesta – mamukammoa vastaan.
Viirretin ennakkoluulottomaan tulkintaan on hyvä yhtyä. Leijonan valinta on rohkea veto, sillä se tekee palveluksen kaikille isänmaallisille: leijonasymboli ei ole vain äärioikeiston ja rasistien omaisuutta, vaan se täytyy palauttaa koko kansalle.
Minuakin on aina etonut se, miten isänmaallisuuden nimissä ja kansallisin symbolein on voinut harjoittaa vihanlietsontaa ulkomaalaistaustaisia ja usein myös seksuaalivähemmistöjä vastaan. Meillä pasifisteillakin on usein isänmaallisia tunteita, joita noiden symbolien omiminen on loukannut.
P.S. Ensi vaalikaudella ajankohtaiseksi tuleva laki sukupuolineutraalista avioliitosta ei vaadi Suomessa kovin suuria muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön.
Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) teettämän tuoreen selvityksen mukaan olennaisimmat erot avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä liittyvät adoptioon ja sukunimeen. Tarvitaan vain selkeä kirjaus tasa-arvoisesta avioliittolaista hallitusohjelmaan!
Ari Heikkinen
Kirjoittaja toimi Vihreän liiton puoluesihteerinä vuosina 1997-2007.
Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 12.12.2010
