Ajankohtaista
Jaana Carlenius: Sote ja hankinnat osana kustannussäästöjä
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on palvelujen parantamisen ohella hillitä hyvinvointialueiden kustannusten kasvua. Kustannusten kasvupaineet johtuvat erityisesti siitä, että väestön ikääntyminen nykyisillä yleisillä elintavoilla tilastollisesti...
Eeva Anundi: Nepsyhaasteiden varhainen tunnistaminen ehkäisee syrjäytymistä
Nepsy on lyhenne kehityksellisistä neuropsykiatrisista piirteistä, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Kehityksellisiin neuropsykiatrisiin häiriöihin kuuluvat esimerkiksi ADHD, autismikirjon häiriö ja Touretten...
Keravan Vihreiden talousarviopuhe, valtuustoryhmän puheenjohtaja Aila Lind-Mäki
Arvoisa puheenjohtaja, kollegat, viranhaltijat ja muut kuulijat, Tämä syksy on ollut poikkeuksellisen haastava ja raskaskin. Olemme saaneet aloittaa tämän uuden valtuustokauden synkemmissä tunnelmissa johtuen Keravan kaupungin talouden haasteellisesta tilanteesta....
Valtuustoaloite: Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi käyttöön Keravalla
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi käyttöön Keravalla Keravalla ei ole käytössä systemaattista menetelmää päätösten vaikutusten ennakkoarviointiin. Monet lait kuitenkin edellyttävät päätösten vaikutusten arviointia, kuten terveydenhuoltolaki 11§, tasa-arvolaki 4§...
Uudenmaan Vihreät on nimennyt lisää keravalaisia ehdokkaita
Uudenmaan Vihreät on nimennyt 7.12 lisää keravalaisia ehdokkaita Vantaan ja Keravan aluevaaleihin. Uudet ehdokkaat ovat: 🌲 palopäällikkö Yrjö Jalava 🌲 hallintotieteiden maisteri, palveluyksikön johtaja Kirsi Kanerva-Poranen 🌲 omaishoitaja Kirsi...
Lautimo & Tulikorpi: Salivuokrien korotus palautettava valmisteluun
Keravan päätös salivuokramaksujen korottamisesta tulee palauttaa valmisteluun Perjantaina 26.11.2021 Keski-Uusimaa uutisoi Keravan kaupungin nostavan salivuokria Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa pidetyn äänestyksen jälkeen. Keravan kaupungin...
Jaana Carlenius & Hanna Valtanen: Yhtenäinen alue vaatii yhteistyötä
Keski-Uusimaa PÄÄKIRJOITUS & MIELIPIDE 25.11.2021 Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on yksi yhteinen alue, joka voidaan nähdä kahdeksana suuralueena: Myyrmäki, Kivistö, Aviapolis, Tikkurila, Koivukylä, Korso, Hakunila ja Kerava, joissa tullaan toteuttamaan...
Keravan Vihreä valtuustoryhmä ei hyväksynyt budjettiesitystä
Vihreät ja Vasemmistoliitto eivät hyväksyneet Keravan kaupungin talousarvioneuvotteluiden lopputulosta, jonka esitys ei edusta inhimillisesti tai taloudellisesti vastuullista päätöksentekoa. Tulopuolen laiminlyöminen saattaa johtaa toistuviin ja laajeneviin...
Uudenmaan Vihreille keravalaisia hallituslaisia!
Uudenmaan Vihreät valitsivat 3.11 syyskokouksessaan uudelle kaksivuotiskaudelle 2022-2023 Keravan Vihreistä varsinaiseksi jäseneksi Jaana Carleniuksen ja varajäseneksi Minna Kivimäen. Puheenjohtajaksi Uudenmaan Vihreille valittiin yksimielisesti pitkäaikainen...
Saavutettavuus, yhdenvertaisuus ja ennaltaehkäisy vihreiden vaaliohjelman pääteemoja
Saavutettavuus, yhdenvertaisuus ja ennaltaehkäisy vihreiden vaaliohjelman pääteemoja Keravan ja Vantaan Vihreät ovat yhteistyössä laatineet Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Vihreän vaaliohjelman. Ohjelman kantavana ajatuksena on ihmisläheisyys ja...